Osallistuin ensimmäiseen kuituklubiin. Ja se ihanan pehmeä, hieman kiiltelevä kuitu saapui jo viime viikolla. Kuvissa näyttää sinisemmältä kuin se onkaan, luonnossa huomattavasti vihreämpi.

Pari iltaa sitä piti vain ihastella. Sitten jaoin sen puolksi ja vihdoin uskaltauduin kehräämään. Yritin kehrätä ohutta -siis oikeasti ohutta. Vaikka tiedän, ettei rukkini ole siihen paras mahdollinen, mutta kun se kuitu halusi ohueksi langaksi. Parina iltana aloitin ja lopetin saman tien. Sitten nappasin rukkini tiukempaan otteeseen ja homma rupesi jotenkin sujumaan.

Ei se vieläkään ole niin ohutta kuin olisin halunnut, eikä kehräämiseni ole niin helppoa ja vaivatonta kuin haluaisin sen olevan. Kieli keskellä suuta ja puoli vartaloa jännityksessä pidän kuidusta kiinni ja yritän saada langan pysymään kasassa. Kuidun pitäisi olla hyvin helppoa kehrättävää ja varmasti sitä onkin. Suurimmaksi ongelmaksi koen sen, että rukki vetää varsin voimakkaasti. En enää oikein keksi mikä siihen auttaisi, jospa sille puhuisi nätisti?