silläkin

Minulla vain ei ollut kovin paljoa aikaa seurustella vieraan kanssa. Hieman kokeilin Tetridesign:n merinon ja Novitan hahtuvaisen kehräystä. Jarrun merkitys valkeni. Omassani en juuri ole jarrun käyttöön päässyt sisälle, kun 'vapaallakin' viedään niin lujaa, että heikompaa hirvittää. Pikkuneiti on myös nopeampi, joten en millään meinannut löytää sopivaa polkunopeutta (ts. hitautta). Sain aikaiseksi myös reipasta ylikierrettä. Sain helpohkosti aikaiseksi ohuempaa lankaa kuin omalla rukillani tai ainakin se oli helpompaa.

Iskikö rukkikuume? Joo ja ei. Kuumeilua oli ilmassa jo ennen neidin vierailua, mutta ei minulla tässä vaiheessa ole riittävästi aikaa. Nyt oikeastaan iski kokeilunhalu. Tekisi mieli kokeilla eri rukkeja, kuinka mikäkin pelaa. Aiemmin en ole ollut kovinkaan innostunut kokeilemaan toisten rukkeja (enhän minä osaa...), mutta nyt toivon, että Porttiin (Pohjoisen syysretriittiin) tulee paljon erilaisia rukkeja ja, että saisin niitä kokeilla.