Piti neuloa toiset samanlaiset palmikkolapaset, mutta puikot päättivät toisin. Nämä lapaset muodostuivat neuloessa, nimitinkin niitä alkuun 'tajunnanvirta kaapeleiksi'. Pari muttaa (=tämä olisi ollut parempi tehdä toisin) tuli alussa ja tavoistani poiketen purin peukaloon asti tehdyn lapasen ja aloitin alusta. Malli on siis aivan oma.

2099787.jpg

Lanka: koirankarvalanka (1/3 hauhau, 2/3 bääbää), puikot: 3,5 mm

Ajattelin kirjoittaa näistä harjoituksen vuoksi ohjeen -tosin muistiinpanoja ei ole, kun lapanen muodostui neuloessa, ei minkään suunnitelman pohjalta. Ilun kirjoitus sai minut kuitenkin miettimään, että vaikka tiedän lapasten olevan 'omasta päästä', niin miten voin olla varma, ettei joku muu ole joskus jo pyöritellyt palmikoita samalla lailla ja neulonut niitä lapasiin? Mallikerta on kuitenkin hyvin yksinkertainen.

Lapaset saivat nimekseen Rekiretki. Nimen keksiminen ei loppupelissä ollut ollenkaan vaikeaa. Karvanluovuttajia ja mutkittelevia palmikoita katsellessa nimi putkahti mieleeni, eikä se osuvampi voisi olla.